Pieniä keltaisia rami-miehiä ilmestyi ikkunoihin

Kun asunto pimeni puoleksi vuodeksi

100-vuotiaan rakennuksen kunnossapito tarvitsee huomiota osakseen.

Talon putkiremontti hoitui suuremmitta itkuitta vuonna 2009. Viimme kesänä 2012 ilmestyivät pienet keltaiset miehet ikkunaan.

Talon pihapuolen julkisivu sai uuden ehomman pinnan. Alunperin paikkauskorjaukseksi suunniteltu julkisivuremontti muuttui koko uusinnaksi.

Maisemat katosivat, pöly valtasi tienoot puoleksi vuodeksi, eikä asunnon tuulettamisesta kannattanut haaveillakaan.

Todellinen pimeys valtasi kesäkuun lopussa

Kirkkaita työhaalareita vilisi ikkunan takana

Niin kirkasta kesäistä päivää ei ollut, että olisi pärjännyt ilman Helsingin Energiaa.

Naapurit olivat lähempänä kuin arvaatkaan heti aamutuimaan.

Hienoa seurattavaa, kun muovitus oli poistettu ja telineet purkautuivat putki kerrallaan.

Näin eheä ja puhtoinen on sata-vuotias. Valitettavasti tämä puoli ei kukoista kadunkulkijoille.

Uusi miljöömme viehätti musiikkipiireissä niin paljon, että se haluttiin taustakuvaksi konsertti-julisteeseen.